Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.12.2010 - 14:57

03.12.2010 - 12:10

Puuh, ilmoitin Maisan ensi vuoden puolelle toko-kokeeseen, jotta olisi pakko treenata... Viimeksi olen ehkä viime talvena kunnolla treenannut tokoa. En tiedä miksi se nyt on muka niin pakkopullaa, vaikka molemmilla tytöillä on jo ihan kivat pohjat tehtyinä.

Eilen otin hallilla Maisan kanssa toko-hyppyä. Ei meinannut ensin oikein lähteä käskystä, nyki vain paikallaan, kunnes tajusin, että odotti vapautuskäskyä kuten agilityssakin... Hyppäsi sitten hyvin pelkällä vapautuskäskyllä. Jää myös jo kohtuu hyvin seisomaan hypyn taakse. Aloitin myös herkkupurkin yhdistämisen seuraamiseen. Pitempi seuraaminen on ollut Maisalle aina vaikeaa, joten yritän yhdistää taskussa olevan palkkapurkin mielikuvan Maisalle, jotta kontakti pysyisi paremmin. Palautin myös seisomaan jäämistä Maisan mieleen, tuntui kuin aloittaisi alusta koko liikkeen opettamisen...

Tänään omalla pihalla Maisan kanssa seuraamista purkin perässä, yksi luoksetulo ja seisomisen toistoja. En tiedä miksi tuo seisominen on niin vaikea, tarjoaa helposti maahanmenoa, jos on epävarma.

Käpyn kanssa otettiin pitkästä aikaa siipidamin ottamista, pitämistä ja uutena myös kantamista seuraten. Otto ja pito suht ok, mutta liikkuminen dami suussa on vaikeaa. Treeniä siis lisää.

Testasin seuraamista noin muuten ja sehän on parantunut kivasti sitten viime treenin. Hyvä kontakti ja paikka, mutta on ehkä vähän väljää. Palautin myös Käpyn mieleen seisomista, oli ehkä paremmin muistissa kuin Maisalla.

03.12.2010 - 11:54

Marraskuussa käytiin Käpyn kanssa toinen virallinen startti hyppärillä Okk:n kisoissa. Alusta oli Käpylle vaikea, liukastui kolmannen hypyn jälkeen ja liikkui sen jälkeen koko radan epätyypillisesti, emmekä päässeet oikein hyvään rytmiin. Nolla saatiin kuitenkin väännettyä, vaikka tuntui kovin tahmealta. Samana viikonloppuna oltiin Activella Kassin järjestämässä koulutuksessa. Menin sekä Maisan että Käpyn kanssa. Maisa yllätti positiivisesti, oli hyvässä vireessä ja kesti toistoja ja epäonnistumisia. Käpylle sain tosi hyviä neuvoja, kehuja Käpyn tarkkuudesta ja hyvistä käännöksistä ja toruja siitä, etten tarpeeksi rohkaise sitä olemaan itsenäinen, vaan jopa pidättelen sitä turhaan. Tottahan se on, että Käpy on yleensä radalla varsin nöyrä.

Kontaktiratoja käytiin testaamassa Tornion Kaamosrallissa viime viikonloppuna. Tavoite oli saada kontaktit onnistumaan kuten treeneissä ja se tavoite täyttyikin, paitsi toisella kontaktiradalla Käpy pysähtyi puomilla liian ylös. Käpy oli radoilla aika kuumana, mutta malttoi silti keskittyä kontakteilla hyvin. Muuten sitten painelikin omia kuvioitaan... Varsinkin eka radalla ei pysynyt yhtään hanskassa, irtosi pitkien estevälien innoittamana vähän turhankin hyvin. Noo, toisaalta olin edellisviikonlopun koulutuksen palautteen jälkeen iloinen, että Käpy uskalsi todellakin mennä ja irrota. Nyt pitäisi sitten etsiä sitä balanssia... Toinen kontaktirata oli jo vähän hallitumpi, itse vein parilla hypyllä huonosti ja tuli kieltoja, ja Käpy itse mokasi pujottelun, meni kolmanteen väliin. Hyppyrata toimi muuten hyvin, mutta myös sillä oli Käpyllä vaikeuksia pujottelun kanssa. En tiedä mistä johtui, treeneissä on ollut varsin tunnollinen ja tarkka pujottelija.

Eilen tein hallilla molempien kanssa pientä tekniikkapätkää, jossa oli samanlainen putkesta vauhti-pujotteluunmeno kuin kisoissakin. Käpy pyrki jälleen kolmanteen väliin... Tämä tarvii siis nyt tehotreeniä. Maisalla pujottelu onnistui tosi hyvin, keskittyminen muuten oli vähän niin ja näin, koska toisella puolella treenasi joku ja Maisan piti kuulostella niitä. Käpyllä alotin myös puomin alasmenon tehotreenin, koska jäi kisoissa liian ylös ja on tehnyt sitä välillä treeneissäkin. Nyt siis toistoja ja vahvistamista pelkällä alasmenolla.

08.11.2010 - 17:58

...ensilumilla lokakuussa.

 

...ja kesällä 2009.

08.11.2010 - 17:48

Olin ilmoittanut Käpyn oman seuran kisoihin lauantain hyppyradalle. Periaatteessa Käpyn kontaktitkin on jo hyvällä mallilla, mutta ajattelin, etten halua ekana kisapäivänä ottaa stressiä kontakteista, joten hypäriltä tuntui hyvältä aloittaa. Oikea päätös, itseä se yksikin startti jännitti sikana...

Etukäteen en myöskään ihan tarkkaan tiennyt, miten Käpy käyttäytyy kisatilanteessa. Jotkut epikset käytiin kesällä ja on se ollut mukana kisoissa, mutta nämä oli tälle syksylle ekat maneesikisat. Käpy oli käynyt maneesissa viime talvena, mutta oli silloin vielä aivan kakara ja muistaakseni riekkui ekalla kerralla siihen malliin, että pääsi kepon kanssa vain maneesin nurkalle asti, kunnes kepolla meni koiraan hermot ja koira palautettiin autoon. Ihan niin pöljänä Käpy ei nyt ollut, mutta jotenkin kuutamolla kuitenkin. Yritti tietenkin kovasti haistella heti kun tultiin maneesiin, sain kyllä sitten leikkimään lelulla, mutta lähtöön mentäessä tuntui, että koira ei ollut edes ehtinyt huomata, mikä on leikin nimi... Meni hetken, että sain Käpyn keskittymään ja tulemaan lähdössä sivulle, mutta sitten bongasi esteet ja jännittyi selvästi. Rata meni ihan kivasti, Käpy kävi aika kuumana, vinkui putkiin mennessään. Valui melkein kaikista putkista pitkäksi, noihin pitää treeneissä kiinnittää huomiota. Hyppäsi ja eteni hyvin, samoin pujotteli varman oloisesti. Tuloksena nolla ja 3. sija :)

04.11.2010 - 18:55

Että voikin mahtua viikko kaksi erittäin erilaista treeniä... Tiistaina oltiin Käpyn kanssa ohjatussa ryhmässä, tehtiin ratatreeniä, mutta Käpy oli aikas kuutamolla. Säntäili vähän joka suuntaan ja heti kun en palkannut tai mun keksittyminen oli muualla, lähti haistelemaan ja haahuilemaan. Hallissa haistelu on pahentunut nyt syksyn aikana paljon. Etenkin ohjatuissa treeneissä tilanne on hankala, koska haluan tietty kuunnella palautteen ja miettiä parempaa ohjausta tmv., mutta Käpy alkaa haistella heti, kun minä olen passiivinen. Treeneissä jouduin sitten useamman kerran kieltämään haistelua ja fiilis laski lopulta sekä itsellä että koiralla.

Tänään kävin yksin hallilla tavoitteena saada Käpyn kanssa hyvän mielen treeni tehtyä. Tein pienen radanpätkän, jossa oli pari vaikeampaa kohtaa. Teemana oli alkuhypyillä tyrkyllä olleen A:n ohitus sekä pussista irtoaminen ja pituuden hakeminen ja suorittaminen itsenäisesti. Käpy teki tosi hyvää työtä ja sain sen olemaan haistelematta, kun pystyin keskittymään siihen koko ajan. Hyvä mieli siis jäi, lauantaina olisi tosi kyseessä, kun korkkaamme kisauran :o

Maisalla oli tällä viikolla ainoastaan hyviä treenejä. Pääpaino on edelleen pujottelussa, treenit rakennetaan sen ympärille. Tällä viikolla uskalsin laittaa ekan kerran kahteen kuukauteen radalle täyden pujottelun... Maisa oli aika kuumana, alla oli muutama epäonnistuminen radan alkupäässä olevalla hyppykuviolla, kepeille meno ei ollut kovin helppo ja ne loppuivat lähelle seinää. Hieman siis hirvitti, mutta hienosti Maisa haki kepit ja pujotteli hyvällä rytmillä loppuun asti. Itsellä meinasi päästä itku, onnistuminen tuntui todella työvoitolta. Tänään otin samalla tavalla täyden pujottelun radalle, Maisa tuli kepeille aika vauhdilla, mutta ei kysellyt vaan veti hyvin koko sarjan :) Asenne pujottelua kohtaan on  muuttunut selvästi loppukesästä, ei enää käänny kyselemään kun kuulee käskyn vaan hakee kepeille itsenäisesti.

01.11.2010 - 18:12

Maisan kanssa jatkettiin kisauraa toisissa virallisissa kisoissa elokuussa. Maisa mitattiin toistamiseen ja samalla lopullisesti mini-koiraksi. Pienihän se on, no can do. Joku tulos saatiin kisoista aikaiseksi, mutta myös hylkyjä, koska Maisa otti pujottelusta kieltoja, juoksi vain kepeistä ohi ja haukkui. Muuten olin Maissiin ja erityisesti sen vireeseen tosi tyytyväinen, kierrokset nousi kisapaikalla mukavasti. Kontaktit onnistui kisoissa hyvin, itse ohjasin sen ehkä jopa liian hätäisesti niiltä pois.

Kisojen jälkeen seuralle oli tullut uudet ohjurit ja ajattelin, että Maisan pujottelun aloituksen epävarmuus laitetaan niillä kuntoon. Kuinkas ollakaan, neiti herkkis ei sitten lopulta suostunut pujottelemaan enää ollenkaan, kun muutaman kerran oli tullut useampia epäonnistumisia ohjureiden kanssa (Maisa reagoi treeneissä aina voimakkaasti muuttuviin tekijöihin). Piti siis todella pitää tuumaustauko ja pohtia, miten pujottelun kanssa olisi järkevää edetä. Periaatteessa Maisa oli hakenut pujottelun ja pujotellut itsenäisesti ihan hyvin, mutta kun sillä kesän jälkeen on kierrokset agilityn suhteen nousseet, ei se korkeammassa vireessä enää pystynytkään keskittymään pujotteluun, vaan juoksi treeneissäkin siitä ohi ja haukkui minulle. Päädyin palaamaan pujottelun treenauksessa taaksepäin ja otin käyttöön puolikkaan pujottelun ja hihnan, jotta Maisa saisi helpommin onnistumisia. Se on siis todella herkkä koira, jolla epäonnistumiset vaikuttavat helposti vireen laskemiseen ja itsevarmuuteen. Pikkuhiljaa pujottelun hakemista on nyt siis rakennettu syksyn aikana uusiksi ja pikkuhiljaa se on jopa alkanut tuottaa tulosta... Huhhuh, helpolla ei tuo koira minua päästä mistään.

Maisa täytti elokuussa 2 vuotta ja alkaa olla jo ihan pulin näköinen. On kyllä luonteensa puolesta edelleen kovin narttumainen, herkkä ja kova samaan aikaan. Nyt kuitenkin on alkanut tuntua, että meidän yhteistyöllä on ehkä sittenkin toivoa... Minä meinaan vain olla vähän turhan temperamenttinen kouluttaja Maisalle.

Maisa & Xosmo.

Xosmon vointi on aiheuttanut syksyn aikana vähän murhetta. Isommat ongelmat ovat tulleet sen jälkeen kun muutimme tähän asuntoon viime keväänä. Luulen, että syynä on varsin liukas parkettilattia. Xosmo on aina ollut peruskiihkeä luonteeltaan, eikä osaa esim. nousta ja lähteä liikkeelle rauhassa... Tempoo siis itsensä täydestä unesta suoraan liikkeeseen, vaikka sen yrittäisi kuinka varovasti herättää. Liukkaalla lattialla pito ei tietenkään ole kovin hyvä ja jalat leviävät joka suuntaan. Nyt se on ollut kovin jäykkänä ja jumissa sekä edestä että takaa. Hierojan määräyksestä olen yrittänyt pitää sitä rauhallisena myös ulkona, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että Xosmon pitää olla koko ajan kiinni. Irtiollessaan se ei ole jotenkin koskaan totellut sitä hitaasti-käskyä... On ollut todella kurjaa pitää liikkumaan luotua koiraa pakolla rauhallisena. Tuntuu, että Xosmo ei ole oma itsensä, jos se ei saa liikkua vapaana. Vatkattu on ja jumpattu, toivotaan että tila siitä paranee.

01.11.2010 - 17:43

Syksyn aikana ollaan palattu taas normaaliin agi-treenirytmiin kesän vähemmän treenailun jälkeen. Käpyn kanssa pääsin seuran ohjattuun ryhmään, mikä on ollut ihan mukavaa vaihtelua. Ollaan käyty myös muutamassa epävirallisessa kisassa toteamassa, että Käpy käy kisapaikalla erittäin kuumana... Marraskuulle on suunniteltu eka virallinen startti, saas nähdä kuinka käy. Syksyn aikana ollaan omatoimisesti tahkottu pujotteluun varmuutta ohjureiden avulla sekä keskitytty ohjauksen rytmin vaihteluun. Lisäksi olen koittanut parantaa Käpyn itsenäistä esteiden hakua, tahtoo vielä hakea herkästi meidän välissä olevia esteitä eikä irrota itsenäisesti. Syyskuussa tosin metsästelyt ja juoksu toivat hieman taukoa agilityyn.

Ahkerasti vietiin Käpyä linnuille, mutta yhtään oikeaa tilannetta ei olla koko syksynä saatu metsäkanalinnuille. Vaikeitahan ne ovatkin nuorelle koiralle, onneksi saatiin syksyn aikana muutama onnistunut riistatyö fasaaneille. Junkkarissakin käytiin syyskuun lopussa. Paikalla oli Käpyn neljästä sisaresta kolme, oli todella mukava ja antoisa viikko treenata yhdessä kasvattajan kanssa. Paljon jäi hyviä neuvoja sieltä mielen päälle. Junkkarin ulkomuotokatselmuksessa Käpy sai erinomaisen ja oli lopulta vsp, veli Remus oli rop. Remus sai myös hienosti Junkkarin metsästyskokeessa NUO1-palkinnon ja pääsi finaaliin!

Remus vasemmalla, Käpy keskellä ja sisko Taika oikealla Junkkarin mutaisessa "isossa" kehässä.

Käpyn haku on kehittynyt ihan mukavasti syksyn aikana, mutta nouto ei niinkään... Käytiin kuitenkin vesityökokeessa ja tipu tuli rantaan asti, mutta ei ihan vedestä ylös. Käpy ei todellakaan ole mikään luontainen noutaja, on pennusta asti käyttänyt enemmän tassujaan kuin suutaan, ja tykännyt tarttua kaikkeen vain etuhampaillaan. No ihan ei meinaa linnut nousta, jos niihin tarttuu vain etuhampailla... Sorsia on kyllä noutanut vedestä rantaan, mutta jos pitäisi oikeasti tarttua ja kantaa maalla, niin se ei vielä onnistu. Viime aikoina ei olla kyllä paljon jaksettu treenatakaan noutoa, pitäisi taas ryhdistäytyä sen suhteen.

Käpy ja Maisa ihmettelevät ensimmäistä Käpyn vedestä noutamaa sorsaa.

Käpy ja Vola-emä kesällä.

Kirjoittaja

Mari Virkkula

Pulien Xosmon ja Maisan toko- ja agility-treenipäiväkirja. Mukana myös kanakoiratoivo Käpy ja eläkeläisbulldoggi Alma.

Laskuri käynnistyi 25.10.07.


Ilmainen www-laskuri

Koirat

puliuros

KANS D FIN MVA FIN AVA & TVA BH KSG04 AgiJoukMM1-06

Xosmo vom Felsenmeer

s. 16.01.2000

ranskanbulldogginarttu

Anabel  "Alma"

s. 26.02.2001

Agi mini3

pulinarttu

Castlewolf O'Quenya "Maisa"

s. 19.08.2008

 

bourbonnais'nseisojanarttu

Karamain Rhea Silvia "Käpy"

s. 17.04.2009