Tämä viikko on mennyt lähinnä Messarin reissulta palautuessa ja hienoa päivää muistellessa. Junamatka Pinjan kanssa meni tosi hyvin, juna ei selvästikään ollut neidin mielestä yhtä pelottava kuin auto, vaan Pii veti sikeitä kyljellään. Kannoin Pinjan kylläkin junaan ja sieltä pois, ja Pasilan asemalla seisoskelimme tovin, että Pinja sai hieman tarkastella ympäristöä. Hyvin kuitenkin selvisimme asemalta Messukeskukseen ja Pii jopa kulki häntä ylhäällä. Oman lauman näkeminen selvästi hämmensi Pinjaa. Häntä laski ja neiti meni ensin jotenkin lukkoon. Sain sen kuitenkin seuraamaan minua Messukeskukseen. Sisällä Pinsku oli ensin hieman ihmeissään vilinästä ja koirapaljoudesta, mutta aika jouhevasti kävelimme kehän laidalle. Ja ilman kantamisia siis :)  Pinja tottui vilinään nopeammin kuin olin ajatellut, ja oli yllättävän rento koko päivän.

Esitin puleista ensin valioluokassa Xosmon pojan Ticon. Tico ja sen veli Bamse olivat varsin levottomia ja kärtyisiä molemmat, koska matkaseurueessa oli muutama juoksuinen narttu. En saanut Ticosta mielestäni parasta esiintymistä esiin, herra kouhkasi ja liikuttaessa paineli aika lujaa. Tico oli lopulta pu2.

Ticon jälkeen minua odotteli todellinen herkkunakki, eli Ticon sisko Vinni. Narttu, joka 3,5-vuotiaana ei edelleenkään osaa käyttäytyä nimeksikään kehässä, ja jota kukaan ei sen takia halua esittää... Koska pomppimisgeenit on kasvattajan mielestä tulleet Xosmolta, siunaantuu Vinnin esittäminen yleensä minulle. Valioluokassa oli kolme narttua, Vinni oli toisena. Marssiessamme kehään Vinni heittäytyi ensimmäisenä piehtaroimaan, enkä meinannut saada sitä ylös. Tuomari vain naureskeli... Yritin asetella Vinniä seisomaan, mutta neiti oli eri mieltä ja hankasi kylkeään minua vasten. Yhteisliikkeissä en saanut Vinniä ravaamaan askeltakaan. Se peitsasi, laukkasi, pomppi, veti eteen ja taakse--- Tuskanhiki alkoi minulla valua jo tässä vaiheessa. Ensimmäisen nartun mennessä yksilöarvosteluun menin Vinnin kanssa viereiseen kehään hieman keskustelemaan käyttäytymisestä. Vinni olisi halunnut vain piehtaroida. Juoksutin sitä hieman, ja yksin se menikin vähän paremmin kuin ryhmässä. Seisomaan asettelusta ei tullut mitään, Vinni painautui vain jalkoihin tai heittäytyi maahan. Näin jo sieluni silmin, miten meille tarjottaisiin ehkä armosta punaista nauhaa, tai oikeudenmukaisemmin sinistä. Vein Vinnin pöydälle, ja siinä arvosteltaessa se käyttäytyi tapansa mukaan hyvin. Yksilöliikkeet menivät jotenkuten, peitsasi välillä, mutta raviakin tuli. Seisomisessa en yrittänytkään asetella Vinniä, vaan annoin sen seistä vapaasti. Se onnistuikin suhteellisen hyvin, kun Vinni sai samalla katsella omaan laumaan päin. Ja oho, ERI:ä meille tarjottiin. Kaikki valioluokan nartut saivat ERI:n. Luokkavoittajaa valittaessa Vinni oli ryhmäliikkumisessa taas kamala. Pomppi, laukkasi, veti Maaritin luo... Ja tuomari vain juoksutti ja juoksutti... Komentamalla ja hieman ulompana juoksemalla alkoi Vinnin liikkuminen hieman tasoittua, ja yhtäkkiä tuomari viittoi meidät ekaksi :) Vinni voitti siis äitinsä Petin. Paras narttu-kehässä tuskani jatkui, Vinni oli levoton, seisotin sitä vapaasti, mutta se kääntyili välillä mihin sattui ja oli liikkeissä taas varsin... eloisa. Jossain vaiheessa tuomari osoitti meidät ryhmän johtoon ja juoksu jatkui. Ekana olleessaan Vinni liikkui yllättäen tosi paljon tasaisemmin ja kierroksen jälkeen tuomari pysäytti meidät ja tuli onnittelemaan... En ollut uskoa tapahtunutta, Vinni oli paras narttu ja siis Voittaja '07!! Ikinä ei ole ollut tuskaisempaa olla kehässä, mutta hikoileminen kyllä kannatti tässä tapauksessa. ROP-tittelin vei Vinnin emän veli Peetu, olin lähinnä tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä Vinnin kanssa isoon kehään... Peetu veti isossa kehässä tosi hienosti ja sijoittui ryhmässä lopulta neljänneksi!

Vinni jälkeen Pinjan kanssa kehään meno tuntui lasten leikiltä. Pöydällä Pinja seisoi rauhallisesti, ja kun nostin sen siltä maahan, lähti se heti reippaasti häntä pystyssä mukaani :) Liikkeet menivät siis hyvin, eikä seisominenkaan tuottanut ongelmia. Koira oli kyllä aivan eri kuin se, joka vielä elokuussa erkkarissa kyyristeli kehässä. Haettua titteliä ei kylläkään tullut, tuomarin mielestä Pinjan pää näytti liian pieneltä suhteessa kroppaan (kropassa turkkia on runsaasti, päässä taas niukasti), mutta minulle voitto tehdystä työstä oli se, että Pinja luotti minuun ja liikkui kehässä reippaasti ja rennosti.

Mikä päivä, ei voi muuta sanoa! Hieman haikein mielin jätin Pinjan omaan laumaan, mutta toivon, että sen luottamus ihmiseen parantui ja säilyy. Silloin on pienen pulitytön elämä vähän helpompaa.