Tiistaina oli valmennusryhmän treeni, joka oli meille viimeinen eli valmistava treeni viikonlopun kisoihin. Mennään siis oman seuran kisoissa Xosmon kanssa kaksi starttia molempina päivinä.

Tiistain rata oli aika kinkkinen. Pystyin keskittymään paremmin kuin edellisissä treeneissä, muttamutta.. Radalla oli putkia tyrkyllä joka paikassa, niin pujottelun vieressä kuin puomin allakin, ja ne vetivät Xosmoa suhteellisen tehokkaasti--- Meinas oikeesti mennä ihan hermo jossain välissä, kun koira painaa suoraviivaisesti ja raivolla putkeen, aina vaan putkeen, vaikka kuinka karjuin kepit-käskyä ja painoin vastakkaisella kädellä ja koko kropalla pois putkelta... Kun oli saanut muutaman kerran painaa putken, alkoi olla paremmin kuulolla, ja sain jopa käännettyä kepeille. Mutta vaikeeta oli. Tuntui, että viime viikonlopun hyvästä tatsista ja tehokkaasta omasta liikkeestä ei ollut mitään jäljellä.

Kisojen tavoite on as usual, A:lla. Haluan, että Xosmo on kuulolla ja keskittyy A:lla ja suorittaa sen oikein. Juoksee alas asti ja jää siihen. Itse keskityn käskyttämään oikein ja liikun kuten treeneissäkin. Jos pomppaa, saa kuulla kunniansa, ja otan A:n uudestaan. Mun on aiemmin ollut tosi vaikea kisoissa keskeyttää rataa, mutta nyt on pakko, jos pomppaa. Mutta eihän se pomppaa, kun se osaa mennä sen oikein :p