Kisasimme viikonloppuna omissa kisoissa kaikki neljä starttia. Kisat olivat meille toiset tälle vuodelle. Lauantaina tulimme kisapaikalle (taas) viime tipassa... Joka kerta kun tulen melkein myöhässä kisoihin, päätän, että saa olla viimeinen kerta. Koiran ehdin lämmitellä, mutta keskittyminen jäi puolitiehen. Kuvittelin kai, että tuttu homma, kyllähän sen nyt pitää toimia. Vaan kun ei toiminut. Eka radalla ohjaus oli järjestään myöhässä ja hätäistä. Meno tuntui todella raskaalta ja vaikealta. Xosmo oli kuumana ja estevälit todella lyhyitä, tuloksena kolme pudotettua rimaa ja ilmaan lennätetyt muurin palikat... En muista milloin X olisi vetänyt radalla noin paljon rimoja alas.

Toisella radalla tuli hylly kolmannella esteellä. Ohjaus jälleen hätäistä ja olettavaa. Pari estettä yritettiin vielä taistella, mutta sitten jätin leikin kesken. Oma pää ei vain kestänyt. En ole koskaan aiemmin jättänyt rataa kesken, enkä ollut kuvitellut sellaista tilannetta tulevankaan, mutta nyt tuli. Kotiin lähtiessä fiilikset oli tosi huonot, mutta sisu nousi kuitenkin sunnuntaihin mennessä.

Sunnuntaina olin kisapaikalla hyvissä ajoin, ja jätin keskittymiselle kunnolla aikaa, eli se alkoi heti rataan tutustumisen jälkeen. Eka radalla oli jo ihan eri fiilis mennä kuin lauantaina, tein töitä, liikuin ja ohjasin koiraa. Harmittava virhe tuli, kun Xos hyppäsi pituuden sivukeppien välistä. Toisella radalla oli melkein yhtä hyvä tsemppi kuin eka radalla, mutta ohjaus oli huonompaa. Myöhästyin alussa yhdestä valssista, ja se vaikutti myöhempiin ohjauskuvioihin, ne olivat hätäisiä, käsi nousi ja huiski. Taistelin silti nollan, ja se tuntui hyvältä, vaikka tulikin sähellettyä.

Kisaamaan oppii kisaamalla... Lisää kisoja pitäisi siis saada alle, ja yksi nollakin taitaa vielä uupua.