Aih, miksi ei ihminen voi muistaa korjata kaikkea pikkubulldogille syötäväksi kelpaavaa pois--- Aih, miksi ei voi pikkubulldoggi oppia, ettei ole suotavaa kiivetä pöydälle ja syödä kaikkea mitä sieltä löytyy---

Käväisin eilen aamulla kaupassa ja takaisin tullessa löytyi lattialta raadeltu muovipussi. Sisältä oli hävinnyt irtsareita about muutama sata grammaa. Syyllinen makasi masu turpeana omalla petillään. Alman ruokahalu on tunnetusti pohjaton ja se on aiheuttanut pikkukoiralle kerran jos toisenkin mahanpuruja ja pahaa oloa, mutta kovakallonen ei ole vieläkään tajunnut ahmimisen ja pahan olon syy-seuraus -suhdetta. Tälläkin kertaa pakki meni muutamassa tunnissa sekaisin ja sitten iski jano, joka oli tehdä Almasta epätoivoisen. Mietipä ite, jos normaalisti päivittäinen sokeriannos on noin nolla ja sitten vedät sitä pari sataa grammaa... Pikkuneiti joi niin paljon kuin masuun mahtui ja vielä vähän lisää, kunnes se ei enää pysynyt sisällä. Tämän jälkeen Alma muutti kylppäriin, jossa se viettikin loppuillan. Jano oli järkyttävä, Alma nuoli suihkuvedetkin lattialta. Kun se ei ollut enää vähään aikaan oksentanut, aloin antaa sille vettä pienissä annoksissa. Masu oli tosi turvonnut koko illan, eikä ruokakaan meinannut oikein kelvata.

Sitkeä sissi selvisi tästäkin ja on ollut tänään taas oma pirteä itsensä -ja masu, se on taas lommolla.