Erinäiset ihmiset olivat hieman kuittailleet Xosmon harmaasta pujoparrasta, joten kaikki koirat joutuivat perjantaina saksien armoille. Puli-ihmisethän ovat jakautuneet niihin, jotka antavat parran ja tassukarvojen tursottaa, sekä niihin, jotka tykkäävät siistiä niitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, mitä vähemmin karvaa, sitä vähemmän hiekkaa ynnä muuta ylimääräistä. Xosmo on turkistaan tarkka ja niin myöskin sen hoidosta. Se suurinpiirtein itse kiipesi pöydälle, kun huomasi, että mattoa ja saksia kaivettiin esille. Se myös tietää jo leikkausjärjestyksen ja tarjoaa valmiiksi tiettyä tassua leikattavaksi.

Pejk oli hieman haastavampi, halusi kovasti kokeilla hampaita milloin minun käteen, saksiin tai omaan jalkaan... Pienten keskustelujen jälkeen Pejk kuitenkin luovutti ja sain heilutella saksia rauhassa. Pörrössä onkin mitä leikata..! Turkkia on paljon, saas nähdä mitä siitä tulee. Takapäässä oli jo aikalailla puikkoja (siis rastanalkuja) ja huopaa.

Pinja otti pöydälle noston yllättävän tyynesti, olin aika varma, että se lyö maihin, mutta se seisoikin rauhassa paikallaan. Siistin hieman sen tassuja ja kuonon, sekä avasin turkkia, joka on tosi huovassa. Tänään katsoin, ja avatut paikat olivat sen näköisiä, ettei niihin olisi koskettukaan...

Sitten paniikki-osioon. Pinjan ja minun suhde meni keskiviikkona aikalailla pakkasen puolelle ja luottamusta on rakennettu uudelleen koko viikko. Olimme siis keskiviikkona lenkillä, koirat juoksivat irti, kun näköpiirin ilmestyi lenkkeilijä koiran kanssa. Kutsuimme koirat luokse, Xosmo ja Pejk tulivatkin, mutta Pinja lähti juoksemaan yllättäen lenkkeiljää kohti. Kepo otti pojat ja minä lähdin Pinjan perään. Pian Pinja palasikin meidän luokse, ja minä pidin siitä kiinni, koska lenkkeilijä oli juuri ohittamassa meitä. Jostain syystä Xosmo päätti juuri silloin hyökätä Pejkin kimppuun ja Pejk alkoi kiljua. Pinja säikähti sitä, alkoi myös kiljua, luuli ilmeisesti että minä teen sille jotain. Lopputuloksena poissa tolaltaan oleva, 10 metrin etäisyyttä pitävä ja häntäänsä roikottava pulityttö. Ei tullut luokse enää millään, lähti lähinnä poispäin ja vilkuili hätääntyneenä ympärille. Lähdimme kävelemään kotiinpäin, ja onneksi Pinja seurasi. Saimme sen seuraamaan meitä kotiin asti, vaikka ulko-ovella se arpoi tuskastuttavan monta sekuntia, että uskaltaisiko tulla sisälle... Ilmeisesti ulkomaailma on kuitenkin pelottavampi kuin minä.

Sisällä Pinja oli episodin jälkeen paljon arempi kuin aiemmin, ei halunnut tulla luokse. Ulkona se kulki hihnassa ok, mutta vapaana (hihna perässä) oli luoksetulo sille todella vaikeaa. Pelko paistoi siitä, häntä laski ja se vilkuili ympärilleen heti, kun huomasi, että kutsuin sitä. Pinjaa on pakko pitää irti, koska se ei tee tarpeitaan hihnassa. Harjoittelimme luoksetuloa ahkerasti niin sisällä kuin ulkonakin, lähinnä se oli odottelua, että koska Pinja voittaa pelon ja uskaltaa tulla. Parhaimmillaan siihen saattoi ulkona mennä 10 min. Eilen Pinja tuli ensimmäisen kerran ulkona juosten luo, kun menin kyykkyyn. Se nousi takajaloilleen olkapäätäni vasten ja tuuppasi kuonolla. Jospa se tästä taas... Olemme muutaman kerran lenkin lopuksi kävelleet lähimarketin piha-alueen poikki. Pinja on todella herkkä ärsykkeille, se ehtii rekisteröidä kaiken liikkuvan. Hieman jarruttelua tuli, jos kuljimme läheltä ihmisten tai autojen ohi. Pari kertaa se pysähtyi, mutta sain sen suhteellisen nopeasti liikkeelle. Paljon pitää silti vielä harjoitella, ennen kuin Pinja on valmis Messariin.