Olen hieman saanut aktivoitua itseäni tällä viikolla paremmin kuin ennen pääsiäistä. Elämässä on tapahtunut kovasti kaikkea, mikä on saanut koirien kanssa harrastamisen jäämään hetkellisesti taka-alalle. Tuon "hetkellisesti" laitoin tuohon varmaankin itseäni varten... Kyllä täältä vielä noustaan. Itseasiassa tämä viikko on ollut paljon parempi jo. Tiistaina treenattiin Minnan kanssa kahestaan valmennusryhmän vuorolla, ja otettiin samalla pentujenkin kanssa. Ensin tehtiin etenemistä, putki ja pari hyppyä, sitä molempiin suuntiin. Pejkille oli päässä namikuppi, irtoaa mieletöntä vauhtia, kun tietää, että nami on edessä. Rimat oli jossain 25 cm:ssä.

Peksu meni myös puomia ja pujottelua. Puomilla otettiin muutama alasmenokontakti, ja sitten uskaltauduin laittaan meneen koko puomin. Edellisestä kerrasta on varmaan reilu 2 kk. Meni ensin varovasti, mutta kiihdytteli loppua kohti. Ihan mukava, ja ok, että varoo, koska fysiikka ei kyllä vielä kestä täysiä painamista, lentäis kaaressa alas. Pujottelu on ihan ok, mutta tarvii tosi hyvää rytmiä ja nopeaa kättä multa. Eikä tunnu olevan Pejkin lempieste...

Xosmon kanssa otin pienen vääntöpätkän, missä sen piti irrota itsenäisesti A:lle ja tehdä alasmeno hyvin, vaikka liikuin ja valssailin sen sivulla. Ihan ok meni, vähän meinas karata kontaktilta muutaman kerran. Sylkkärit ja takaakierrot meni radalla kovassa vauhdissa yllättävän hyvin.

Tänään oltiin Xosmon kanssa Mikon treeneissä sen mattohallissa. Tosi kiva rata, haastetta ja hyvää reeniä meille. Pitkästä, pitkästä aikaa oli mielettömän hyvä fiilis mennä, virheitä tuli, mutta vain tsemppasin niistä. Tätä lisää! Huomenna olis kolme starttia edessä omissa kisoissa, saas nähdä kuinka käy. Tuplanolla prkl olis edelleen hakusessa. Mutta tärkein olis hyvä fiilis ja edelleen se A... Ja jätkä vois myös hyppiä kunnolla, koska viime kisoissa siinä maneesissa tuli rimoja joka radalla alas. Tänään mennään vielä ottaan hieman hyppytreeniä, että jäis korvien väliin. Pejk hyppäsi muuten tiistaina hallilla vahingossa 45 cm hypyn -ja millä loikalla (kuulemma)... Olin selin, ja Pejk lähti tuleen mun luo ja oli samalla ponkaissut hypyn yli niin, että väliin oli jäänyt ainakin 25 cm ilmaa--- Ehkä siitä vielä agi-koira tulee.